Ei näin, mummu

Poikani täytti kolmetoista. Olen ylpeä pojastani. En iästä sen kummemmin, mutta pojasta. On hänellä vielä viilattavaakin, siinä missä sinulla ja minullakin. Esimerkiksi kun hän mummultaan sai syntymäpäivälahjaksi rahaa, hän ilahtui kovasti, sillä on rahan puutteessa. Poika oli muikeana, mutta oli toppuuttelevinaan. Sanoiksi valikoituivat ytimekkäät ”Ei näin, mummu! Ei näin!” Mummun itsensäkin suhtautuminen lahjoihin on ollut aika kirjavaa, joten varmaan hän sietää muiltakin tällaisia persoonallisia ”kiitoksia”. Poika viestitti tietysti, että ”juuri näin, mummu” mutta sen sanominen ei ollut korrektia. Ääripäät vain on pahoja, niissä mennään helposti ojasta allikkoon. Juuri näin – ei näin.

Mummu lisäsi lahjoituksensa yhteydessä, että hän toivoo, ettei seteli mene karkkiin.

Lapsilla on serkkuja kylässä. Neljä serkkua kolmesta talosta. Ovat touhunneet nyt kaksi päivää. Tällä hetkellä leikkivät pimeäpiilosta pimeässä talossa. Minä näppäilen tietokonetta täällä talon ainoassa molemminpuolisovenkahvallisessa huoneessa. Kaikki lapset ovat menneet porukalla. Välillä on leivottu, paistettu kakkua, pitsaa, syöty kanakeittoa. Pelattu korttia, juostu ulkona konkkasta. Koira on mennyt mukana, Melukylämäinen idylli on kyllä ollut ihan totta monta kertaa. Ihmiset muuten täällä käydessään toistavat lähes säännönmukaisesti sanaa idylli. Tänäänkin sen kuulin, kun yksi aikuisvieras tuli. Lasten juostessa porukalla pihalla ja riehaantuneen lapinkoiran tömistellessä eessuntaas näen idyllin kaikkein selvimmin. Toki puutarhamme on kesällä ja syksylläkin kaunis. Ja keväällä. Yksi naapuri sanoi kerran, että hän huomaa, miten me elämme elämäämme lasten ehdoilla. Asia tuli puheeksi, kun keskustelimme pihamaallemme nousseesta keskiesteettisestä majanröhjöstä.

Toinen naapurimme suhtautuu hänkin meihin ymmärtävästi. Kesällä kun Sussu ja Pale olivat viiden tyttönsä kanssa käymässä, lapset leikkivät kuumassa kesäyössä trampoliinilla aika myöhään. Naapurin Annika sanoi seuraavana päivänä minulle, että ”lapsille varmaan maistui uni aika pitkään”. Minä, että ai mitä. Ja hän, että kun niin myöhään vielä riehuivat pihamaalla. Hän ei käyttänyt riehumissanaa, tai jos käytti, ei moittien. Hän oli aidosti iloinen selostaessaan, miten olivat miehen kanssa kuunnelleet sängyssään yksinkertaisen lasi-ikkunan takaa kuuluvia trampoliiniääniä. ”Kun nykyään ei lapset enää leiki. Oli niin kiva kuulla sitä eilistä, kun siinä oli koko ajan sellaista iloa, eikä missään kohtaa ollut riitaa.” Ehkä heidänkin unensa hieman lyheni, jos jäi lapsillakin lyhyeksi, mutta palaute tuntui jotenkin myönteiseltä ja vilpittömältä.

Tänään oli pihalla niin ikään moniäänistä keskustelua. Oma aktiivinen jälkeläiseni, keskimmäinen, törmäsi sisään haukkaamaan pitsaa. ”Hirveetä soopaa. Tehään sillain, eiku tehään sillain, pälä pälä pälä”, hän demonstroi seitsemän lapsen konversatioonia. Pojalla meinasi käpy palaa. Minä sanoin, että siihen on tyytyminen. Kun on paljon lapsia, eikä yhtä selkeää johtajatyyppiä, voi suunnittelupalavereissa kestää.

S.

Mitä alitajunta edellä sitä mieli perässä

Radiossa oli ohjelmasarja, jossa haastateltava kertoi kuudesta kuvastaan. Ihan kiva idea, vaikkei näköradiosta ollutkaan kyse. Tai siksi juuri. Kuvat ovat yhtä lailla kuvia vaikka ne synnytetäänkin korvien välissä. Aivot eivät tee eroa kuvitellun ja oikeasti nähdyn kuvan välille. Ihminen on voimakkaan visuaalinen eläin. Siksi ihminen, joka voimakkaasti toivoo ja uskoo johonkin näkymättömään, voi myös uskoa jonkin itse kuvittelemansa asian todelliseksi.

Usko on lujaa luottamusta niihin joita toivotaan ja ei näkymättömistä epäile. Tässä Vanhan testamentin Heprealaiskirjeestä poimitussa uskon määritelmässä on pohdittavaa pitkälle iltaan. Ranskalainen Emile Coue tunnetaan alitajunnan käsitteen luomisesta ja ilmiön tuomisesta tieteen areenalle. Kyllä alitajunta ja tiedostamattoman mielen suunnaton voima varmasti tunnettiin jo tuhansia vuosia sitten. Hyvällä syyllä kysyi appeni eräältä jumaluusoppineelta, että ajatteliko Paavali tätä määritelmää kirjoittaessaan kenties uskoa henkisenä käsitteenä. Jumaluusoppinut ihminen arveli hänelle, että mahdollisesti. Nyt tarinassa on mahdollisesti aukkoja. Heprealaiskirjeen kirjoittaja ei nykytiedon mukaan ole ilmeisesti Paavali, ja kyseinen jumaluusoppinut oli siitä varmasti tietoinen. Ehkä appeni ja jumaloppineen välisessä keskustelussa ei mainittu Paavalia. Ehkä vain kuvittelin Paavalin ja näen nyt hänet ihan elävänä ”silmieni edessä”.

Emile Coue oli tietoinen siitä, että kun ihmiselle puhuttiin myönteisesti ja kun ihminen pantiin puhumaan itselleen myönteisesti, hänen hyvinvointinsa lisääntyi. Tästä merkillisestä havainnosta käynnistyi psykologian puolella paljon hyvää. Coue loi siis itsesuggestiomenetelmän. Hän hoiti potilaita. Kerrotaan, että hänen potilaansa paranivat vaikeistakin sairauksista järkiään viidesosassa siitä ajasta, mitä muiden hoitamina samaisia vaivoja mukanaan kantaneet muut potilaat. Menetelmä oli yksinkertainen. Hoitohenkilökunta, joka tapasi potilaita päivittäin, toisti systemaattisesti samat sanat joka päivä kohdatessaan potilaansa: ”Näytät jo paremmalta!” Lisäksi potilaat pantiin peilin edessä puhumaan itselleen säännöllisesti: ”Voin päivä päivältä kaikin tavoin paremmin.”

Muuta ei tarvittu. Mitään ylimääräisiä lääkkeitä tai liittiumia ei annettu. Sopii kokeilla. Voi sanoa myös ”Minä pidän itsestäni”.

Tulipa sekava. Ensi kerralla kirkkaampi liemi.

S.

Hauki ja leppäkerttu

DSC_1614 DSC_1612 DSC_1607 DSC_1616 (1)  DSC_1619 DSC_1542 DSC_1529 DSC_1591

Viisivuotias tyttöni on ihana. Hän on täynnä energiaa ja jakaa sitä auliisti muillekin. Eilen hän toi päiväkodista pienen ahvenen. Se oli kuollut ja pakattuna läpinäkyvään muovipussiin. Tyttö työnsi kalan nenäni eteen riemastuneena ja selitti että se on hauki ja että se oli nielaissut ongenkoukun. Kysyin mitä sille tehdään. Viisivuotias ehdotti että se otettaisiin lemmikiksi ja laitettaisiin uiskentelemaan ammeeseen. Huomautin että kala ei enää polski ja että sen voisi syödäkin. Kuulemma sekin sopi ihan yhtä hyvin ja kala voisi siis uiskennella kalakeitossa. Minä vielä, että laitetaan ensin jääkaappiin ja vietetään vähän synttäreitä. Niin me teimme. Synttärivieraaksi saapui kolme päiväkodin kaveria ja kuului ihanaa ruotsinkielistä pulputusta, jota meillä harvoin kuulee. Kuulin, kuinka tyttö kertoi kaverilleen, että kala on nyt jääkaapissa. ”I kylskåpet!”, toisteli kaveri ja häntä nauratti kovasti kalan olinpaikka. Kuulemma ahven oli ennen kotiin tuloa käynyt reissun ruokakaupassakin ja sitä oli heiluteltu kalatiskin myyjälle. Että mullapa on kala.

Rastaanpullervot

Heräsin, puin, söin, siivosin vähän keittiötä. Sitten kello olikin jo kuusi ja oli aika lähteä. Sunnuntaiaamu oli kaunis ja hämärä, minulla oli huokoiset villalapaset kädessä. En ollut pyöräilijän näköinen, vaikka haluaisin kyllä olla. Ei edes kypärää ollut päässä. Minulla oli tuubihuivi kaulassa ja vanhat likaiset lenkkarit. Lidlistä peräisin oleva liikuntapaita oli väärinpäin ylläni. (Sen tosin huomasin vasta reissulta palattuani.) Nautin suunnattomasti. Rastaat olivat pyöreitä lylleröitä ja niitä oli majoittuneena tienvierustaan lukemattomia yksilöitä. Elämä kullakin. Nousivat hitaasti lentoon, ihan kuin eivät viitsisi, mutta pelko ajoi kai heidät siiville. Maata pitkin melkein menivät täristen. Hyvä kun ilmassa pysyivät.

Ennen seitsemää olin Piikkiössä, kahdeksan maissa olimme jo käyneet Harvaluodossa. Ajoin Maukan kanssa ja puhuimme koko matkan. Maukan kanssa tulee aina puhuttua. Jos kaksi naista on kahvilassa ja istuvat hiljaa, heillä on riita meneillään. Jos kaksi miestä istuu kahvilassa hiljaa, tilanne on normaali. Näin joku sanoi joskus. Päätimme reissun Kaarinan Shellille. Yritimme käydä kahvilla kodissa, mutta sunnuntaiaamu on aika vaikea siihen tarkoitukseen. Soitin vain yhteen taloon. Siellä isäntä oli lähdössä töihin ja muu perhe oli sängyssä. Ei sellaiseen taloon kuka tahansa voi mennä kahvia keittelemään. Annoimme talonväen elää elämäänsä. Maukka sanoi, että hän ei olisi soittanut. Minä sanoin, että minä lähinnä mietin, menenkö suoraan kolkuttelemaan vai soitanko ensin. Sanotaanko näin, että arkena ja säälliseen aikaan saatan joskus pölähtää paikalle soittelematta.

Kotona olin aika uupunut. Tiedän, että moni perusharrastaja tekee samankaltaisia lenkkejä ilman kehollisia jälkioireita. Olen itse siinä kohtaa harrastustani, että vielä tärisyttää. Toivottavasti pääsen näistä oireista ja vahvistun. Illalla kuulin poikani tarinan. Tyttö suunnitteli synttäreitä ja lippusiimaa. Onneksi Kristiina löysi sellaista kaapin perältä. Nyt se odottaa tuossa illan vieraita.

S.

Pitsalla päivä paremmaksi

 

DSC_1652 DSC_1656

Nyt on ollut päiviä, joina mistään ei ole tullut mitään. Masentanut ja ahdistanut. Tänäänkin. Se menee niin, että aamuisin, kun lapset ovat menneet kouluihinsa ja mies työhönsä tuohon läheiseen vaaleanpunaiseen taloon ja minä olen jäänyt yksin ja kävellyt huiman matkan makuuhuoneesta (joka on olohuoneessa) työhuoneeseen (joka on olohuone-makuuhuoneen vieressä), en työpöydän ääreen istuttuani olekaan voinut tehdä mitään. Kaikki tehtävälistat ja deadlinet ovat turhia jos ei voi tehdä mitään. Jos kurkkua kuristaa kun ajatteleekin niitä. Ja kun ei saa tehtyä mitään, kurkkua tietysti kuristaa vielä enemmän. Silloin ovat hyvät neuvot kalliit. Että syöksynkö sinne masennukseen eli peiton alle potemaan ”olen kelvoton”-ajatuksia ja itkemään suolaisia kyyneleitä vai saanko itseni koottua jotenkin. Tänään pelastava enkeli saapui mieheni muodossa –  kuten yleensäkin, jos se jossain muodossa saapuu. Hän keitti kahvia ja tekaisi gluteenitonta Margareetta-pitsaa. Niin kätevä hän on! Rakastan häntä. Tomaattikastikkeen hän pyöräytti tehosekoittimessa. Ja sitten hän halasi ja kuunteli ja kaikki tuntui jo vähän paremmalta. Ehkä tavoitteet pitää nyt asettaa alas, hyvin alas.

Kahvin ja pitsan jälkeen kävelin koiran kanssa metsässä. Maailmassa on tärkeitä asioita ja ei-ollenkaan-tärkeitä asioita. Koiran kanssa metsässä käveleminen kuuluu tärkeisiin asioihin. Olenpahan ainakin tehnyt tänään yhtä tärkeää asiaa.

Parasta pukeutua hienosti

DSC_8915

DSC_8918

DSC_8895

 

Äiti mun yhdellä nukella on tänään synttärit. Se täyttää viis vuotta. Parasta pukeutua hienosti. Voikko sää laittaa sen sun sinisen mekon? Älä unohda lahjaa! Se tykkää jostain tyttömäisestä. Mutta pidä se salaisuutena. Käydään viemässä lahjat sen viereen ja mennään ihan hiljaa piiloon ja huudetaan pöö!